Ei täysosumia tällä viikolla

Niinpä niin, se siitä sitten. Samaan aikaan, kun ystäväpariskuntamme on laitoksella hakemassa omaa nyyttiä kotiin, minä murehdin sitä, ettei elämän onnetar tälläkään kertaa ollut meille suosiollinen. Vielä aamulla kuvittelin alavatsan juilinnan olevan hyvä merkki, mutta toisin kävi.

Tällä hetkellä päälimmäinen tunne on epäonnistuneisuus; miten voikin ihminen olla näin väärin ohjelmoitu ja kelvoton? Kuten aiemmin jo kirjoitinkin, toivoin positiivista lopputulosta paitsi itseni myös Miehen vuoksi. En olisi halunnut hänen enää joutuvan kiikuttamaan klinikalle valkoista purkkia paperipussissa. Oman mielipahansa lisäksi hän pääsee kokemaan myös minun murheeni. Minua harmittaa kaiken kukkuraksi myös lääkäreiden vuoksi: he tekevät parhaansa, mutta siltikään minusta ei ole raskautujaksi. Turhauttavaa mennä taas vastaanotolle aloittamaan koko homma alusta. Kuinkahan monta piinaviikkoa ja pettymystä sitä vielä pystyy vastaanottamaan? Onko kaiken tämän tarkoituksena tehdä minusta hienompi, nöyrempi ja jalompi ihminen?

Onneksi sain jo eilen valmiiksi pienet sukat ystäväpariskuntamme syntymässä olevalle lapselle. Sain niihin innoituksen viime viikolla, kun itsellä oli hyvä mieli inssin jäljiltä. Jos neule olisi ollut vielä tänään kesken, olisin varmaan haudannut sen kaapin perälle. Nyt voisin taas sopia itseni kanssa, että seuraava pieni neule, jonka teen, on omalle lapsellemme. Saa nähdä, tuleeko sen aika koskaan.

Huomenna "pääsen" taas jonottamaan klinikan puhelinpäivystykseen ja todennäköisesti seuraava pistokierros alkaa jo tämän viikon lopussa.