Jännitystä elämään

Syksy on alkanut odotettua paremmin. Olin kesällä asennoitunut siihen, että syksylläkään ei hoitojen suhteen tapahdu julkisella puolella mitään ja että jokaisen pienenkin edistysaskeleen eteen saa tehdä hartiavoimin töitä, soitella sinne tänne ja anella ymmärtämystä. Nyt on kuitenkin tullut todistettua, että kun julkisen puolen pyörivän rattaan kyytiin on kerran päässyt, vauhti ei hetkeen pysähdy. Ja hyvä niin. Tulee olo, että asia etenee eikä tarvitse kärvistellä viikkokausia samassa tilanteessa. Sekin tuntuu tässä vaiheessa isolta jutulta.

Syksy alkoi piikittämisellä. Opettelin pistämään Puregonia ja ilokseni lääke tehosi. Ensimmäinen hoitokierto jouduttiin kuitenkin jättämään ulkomaan matkan takia kesken. Nyt on meneillään seuraava kierto - sen loppupuoli. Viime viikolla lääkäri määräsi piikittämään Pregnylin ja varasi ajan inseminaatioon. Olin kuvitellut, että inseminaatioon turvaudutaan vasta hiukan myöhemmässä vaiheessa ja siksi hiukan järkytyin, mutta tarkemmin ajateltuna operaatioon lähtö jo nyt tuntui ihan hyvältä. Näin inseminaatiosta etukäteen painajaisia ja kuvittelin sen paljon todellisuutta isommaksi jutuksi. Onhan kyseessä kuitenkin uuden elämän alkuun auttaminen! Vastaanottohuoneesta pois lähtiessä olo oli tosi kummallinen. Fyysisesti ei tuntunut miltään, päässä ja sydämessä sen sijaan velloi iso kuohu. Nyt inseminaatiosta on kulunut muutama päivä ja koetan olla tunnustelematta mahdollisia oireita tai oireettomuutta. Maltan mieleni ja olen kuin en olisikaan. Sen verran olen jo matkan varrella viisastunut, että lasketun ajan laskuriin en vahingossakaan kajoa. Se aiheuttaa takuuvarmasti pahan mielen.

Inseminaation iltana vietin muutaman tunnin kahden ystäväni kanssa, jotka olen tuntenut liki parikymmentä vuotta. Heille en ole kertonut yli kahden vuoden yrityksestämme; ehkä olen ajatellut, etteivät he ymmärtäisi koko vauvahaavetta. Melkein joka tapaamisellamme nykyään tulevat puheeksi kavereiden lapset ja niin tälläkin kertaa. Ystäväni miettivät, kuinka aika kuluu ja pian olemme jo kolmikymppisiä. Jos siis haluaisi saada esikoisen ennen pyöreitä synttäreitä, pitäisi toimeen ryhtyä melkeinpä heti. Ja sitä paitsi olisi hyvä suunnitella asiaa muutamia kuukausia ennen tosiyrityksen alkamista, jotta voisi jättää ruokavaliosta pois kaikki haitalliset aineet ja muutenkin muuttaa elämäntapoja parempaan suuntaan. "Ja voihan se olla, että pariin ensimmäiseen kuukauteen ei edes tärppää!"

Aivan niin, rakkaat ystäväiseni. Voihan se olla, että pari kuukautta joutuu kärvistelemään. Näin jälkeenpäin ajateltuna kyseisen repliikin jälkeen olisi ollut hyvä kertoa varovasti, että meidänkään ystäväpiirissämme ei kaikilla tuo pari kuukautta ihan riitä. Halusin kai kuitenkin suojella ystäviäni ikäviltä totuuksilta ja pidin suuni kiinni, kuten taannoisessa unessani minulle opetettiin. Onhan sitä paitsi kuitenkin aika todennäköistä, että näillä ystävilläni tärppi käy melkein heti yrityksen alettua eikä lapsettomuuden varjokaan käväise mielessä. Mies ja minä hoitelemme sen 15 % kiintiön, joka lapsettomille on varattu.