Mistä tunnet sä ystävän?

Luin taannoin naistenlehdestä artikkelin, jonka otsikko oli "Ystävä katosi äitimaahan". Kieltämättä tunnistan ilmiön: lapsen synnyttyä ystävä ei olekaan enää aivan ennallaan ja ajatukset pyörivät lapsen ja tämän hoitamisen ympärillä. Eikä siinä mitään ihmeellistä ole, sillä varmasti lapsen syntyessä maailma myllertyy ja elämään tulee uusi keskipiste. Äitiys ei ole vain hetkellinen olotila vaan koko loppuelämän ajan kestävä rooli. Äiti astuu maailmaan, josta ei ole paluuta. Siihen maailmaan tai ainakaan kaikkiin sen lokeroihin ei meillä lapsettomilla ole asiaa. Ja tietysti äitiys tarkoittaa useimpien osalla myös uutta ajankäyttötapaa, jossa ei ystäville enää löydy yhtä paljon aikaa kuin ennen. Itse huomaan usein lykkääväni jopa äiti-ihmisille soittamista, sillä ajattelen heidän olevan varmasti juuri imettämässä, hiekkalaatikolla, lasta nukuttamassa, vauvaa kylvettämässä tai harvinaista vapaahetkeä miehen kanssa viettämässä enkä henno heitä häiritä. Olisi kiva kuulla äitien mietteet: kokevatko he kadonneensa äitimaahan, tuntevatko haikeutta tai kateutta lapsettomien ystävien elämäntilanteesta ja haluaisivatko pitää yhteyttä ystäviinsä aivan samoin kuin ennen lapsen syntymääkin.

Itse myönnän rehellisesti tunteneeni erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana kateutta lapsellisia ja vauvaa odottavia ystäviäni kohtaan. Lapsia alkaa olla jo melkein kaikilla ja vauvauutisia on tuntunut tulevan lähes viikoittain. Toki matkustaminen, harrastaminen ja muut lapsen syntymän jälkeen hankaloituvat aktiviteetit ovat mukavia, mutta vaihtaisin milloin tahansa oman hektisen elämäni vauvanodotukseen ja lapsen hoitoon. Olen tuntenut syvää syyllisyyttä niitä kateuden ja katkeruuden tunteita kohtaan, joita ystävien vauvauutiset ovat minussa herättäneet. Miksi he, muttemme me? Olen vuodattanut kyyneleitä autossa ystäväpariskunnan luota palatessamme, olen kironnut Miehelle elämän epäreiluutta ja sulkenut korvani, kun ystäväni on kertonut tulevalle vauvalle hankkimistaan tavaroista. Olen miettinyt, missä olisi paikka, jossa lapsia ei olisi eikä lapsettomuuden tuskaa tarvitsisi jatkuvasti kohdata. Kateus on ollut hyvin ristiriitaista, sillä samaan aikaan olen kuitenkin ollut aidosti onnellinen ystävieni puolesta heidän saadessaan kokea elämän ihmeen. Uskoisin, että olen onnistunut peittämään mustat tunteeni jopa tullessani yllätetyksi vauvauutisilla, vaikka sydämeni onkin jättänyt pari lyöntiä väliin ja tajunta hetkeksi sumentunut. Olisi liian tuskallista murtua juuri sillä hetkellä, kun ystävät ovat onnellisimmillaan. Kerron omasta tilanteesta mieluiten itse valitsemallani hetkellä itse valitsemilleni ystäville.

Jotkut pitävät lapsettomuuden tiukasti omana salaisuutenaan, mutta itse en kuulu tähän joukkoon. En jaksa yksin kantaa taakkaa enkä halua Miehellekään jokaista mielenliikettäni purkaa, vaikka hän tietysti tärkein tukipilarini onkin. En kuitenkaan toitota asiaa ympäriinsä enkä todellakaan kaikille kavereille ole asiasta maininnut. Niiden ystävien, joiden kanssa olen asian jakanut, toivon pystyvän pehmentämään iskua, en iskevän miekalla takaisin. Aivan ihanaa tukea olen ystäviltäni saanutkin. Olen saanut vahvistavia halauksia oikealla hetkellä ja vaikenemista silloin, kun sanoja ei ole. Vertaistukeakin olen yllätyksekseni löytänyt ja saanut kuulla usealtakin taholta, että ystävät toivoisivat saavansa nähdä meidät vanhempina. Usein itsestäni kuitenkin tuntuu, etten haluaisi kuormittaa ystäviäni murheillani tai jakaa heille pahaa mieltäni. En halua ystävyyteni olevan raskas kantaa.