Odottavan aika on pitkä

Pahinta lapsettomuuden hoidossa on odottaminen. Vaikka aika toisaalta kuluu pelottavankin nopeasti, seuraavaa kuukautta ja seuraavan hoidon tai hoitokerran alkua odottaessa ajankulu hidastuu. Jos edes tietäisi hoidon etenevän toivotusti, odottaminen voisi olla helpompaa. Nyt epävarmuuden tunnetta lisää muutama käytännön seikka, kuten se, pääseekö klinikalle puhelimella läpi oikeana päivänä, löytyykö vastaanottoaikaa aina täydestä aikataulusta ja miten klinikan kesäsulku tulee vaikuttamaan hoitojen etenemiseen. Viime kuussa sain kyllä kätilön langan päähän, mutta kaikki vastaanottoajat oli jo varattu. Siispä uusi yritys seuraavassa kierrossa. Hyvin todennäköisesti seuraavan kerran soittaessani todetaan, että kesäsulku tulee vastaan ja uuden hoidon aloitus siirretään syksyyn. Sitten voimmekin siirtyä odottelemaan syksyä ja siinä välissä jännityksellä odottaa, onko kuukautiskiertonikin päättänyt jäädä kesätauolle vai olisiko kroppani kenties tullut järkiinsä ja palauttanut kierron normaaliksi.

On kummallista, miten monta vaihetta odotuksen odottajan mieli ehtii käydä läpi kuukauden aikana. Kuukautisten alettua pinnalla on pettymys ja hetkellinen luovuttaminen. Jos tähän samaan saumaan sattuu kuulemaan ystävien vauvauutisia (kuten minä muutama viikko sitten), surkeuden alho saattaa olla melkoisen syvä. Pikku hiljaa mieli alkaa kuitenkin piristyä ja ajattelu muuttua positiivisemmaksi. Kierron puolivälissä tuntuu jo suorastaan hyvältä ja kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Ovulaation (mikäli sellainen siis edes on löydettävissä...) jälkeen mielessä risteilevät vuorotellen suuret toiveet ja tulossa olevaan pettymykseen valmistautuminen. Tunteiden kontrolloiminen on tunnetusti vaikeaa, eikä näitäkään tunteita ja mielenliikkeitä voi kahlita. Tai ainakaan minä en siihen pysty. En osaa kytkeä alitajuntaa ja ajattelua off-asentoon. Jos voisi porskuttaa eteenpäin tunteettomana tai edes jossain vakiotunteessa pysyen, oma ja puolison elämä saattaisi olla hieman helpompaa.

Kävin tutustumassa Simpukka ry:n sivuihin ja löysin sieltä oheisen listan, joka kuvaa lapsettomuuden surutyön vaiheita. Vaiheet ovat:

- Shokki
- Kieltäminen
- Viha ja kateus
- Syyllisyydentunne
- Masennus
- Luopuminen ja suru
- Elämän eheytyminen

Tuon listauksen voin allekirjoittaa, vaikka en sitä vielä loppuun saakka olekaan kokenut. Toivon voivani hypätä listalta kesken pois. Tähän mennessä olen käynyt läpi ainakin jossain määrin listan viisi ensimmäistä kohtaa, ja luopumisesta ja surustakin olen saanut esimakua.